Kaikki ne kirjoittamattomat blogit

Katselin tuossa omia tallennettuja, ei julkaistuja ja keskeneräisiä blogikirjoituksia, ja huomasin, että paljon on tullut kirjoitettua, mutta ei juuri mitään julkaistua.

Yksi syy tähän on sellainen kummajainen kuin, että olen aiheissa myöhässä. Aivan, kun ehdin paremmin paneutua johonkin päivänpolttavaan aiheeseen, niin siitä on jo internetin blogisfääri täynnä erinäköisiä rustauksia, mielipiteitä ja muita kummajaisia jotka luettuani huomaan, että eihän minulla ole mitään uutta ja erilaista sanottavaa, kun tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo sanottu.

Eikä oikein viitsi blogeja kirjoitella siinä asioiden herättämän alkutunteen vallassa, missä asiasta yleensä tietää tai olettaa tietävänsä vain yhden näkökulman tai mielipiteen, mutta sitten kun on enemmän informaatiota käytettävissä, niin todellakin tuntuu siltä, että silloin asia on jo taputeltu eikä sillä uudella informaatiolla tai uusilla näkökulmilla ole enää mitään merkitystä.

Toinen syy miksi en ole näitä blogitekstejä julkaissut on sellainen, että en ole saanut niitä niin valmiiksi, että niitä edes olisi kehdannut julkaista; aina tuntuu, että jotain jää puuttumaan. Olen jotenkin mystisesti oppinut sellaisen tavan, että jos omasta mielestä jotain tärkeää on jäänyt tekstissä huomaamatta ja siten myös sanomatta, niin teksti on silloin keskeneräinen vaikka se ehkä monen muun mielestä olisikin ihan hyvä ja valmis sellaisena kuin se on sillä hetkellä.

Kolmantena syynä on itsesensuuri, huomaan monesti olevani hyvin, hyvin kriittinen kirjoittamiani aiheita kohtaan ja monesti huomaan tarkastelevani sellaisia lähteitä ja lukevani asioista sellaisia mielipiteitä, että niitä ei ehkä mitenkään voisi hyväksyä lähdekriittisesti hyviksi lähteiksi kuten esimerkkinä Wikipedia - lähdekriittisesti ajateltuna se on lähde mitä ei pitäisi käyttää. Ollenkaan.

Monesti itsesensuuriin ajaa myös aihe mistä alkaa kirjoittamaan, vaikka näinhän asian ei tulisi olla; sananvapauteen kuuluu myös se, että voi käsitellä asioita näkökulmista joista kaikki eivät pidä ja myös se, että voi käsitellä asioita mistä kaikki eivät pidä. Olisihan se todella tylsää, jos kaikki blogit käsittelisivät vain kukkien kasvatusta, ruokaa ja muotia - tosin, näissäkin aiheissa on erilaisia näkökulmia, tapoja ja mielipiteitä siitä miten asiat pitäisi esittää ja miten ne kukat pitää oikeasti kasvattaa, eli ns. koulukunta-ajattelua.

Jos joku tulisi minulle sanomaan, että oikeusopillisesti kannattaa vaikka luonnonoikeutta ainoana oikeana koulukuntana, niin kyllä sitä varmasti pari kertaa hymähtäisi asiaa sen paremmin pohtimatta, mutta jos lähtee ajattelemaan asiaa kuten eräs luennoitsija lähestyi tätä kysymystä: "Kaikilla koulukunnilla on oma paikkansa ja asemansa oikeustieteessä, se että jostain ei pidä ei tarkoita sitä, että se vain voidaan sulkea pois."

Meissä tuntuu olevan jokin sisäänrakennettu mekanismi joka saa meidät reagoimaan tietyllä tavoin esimerkiksi sanoihin joilla on meille itselle jollainen negatiivinen merkitys tai meille on joku kertonut asian olevan jollain tavalla negatiivinen.

Vaikka vasta opiskelen oikeustieteitä, niin olen jo tässä vaiheessa joutunut laajentamaan näkemystäni, että siihen mahtuu niin oikeuspositivismi kuin oikeusrealismikin, sekä luonnonoikeus. Kunhan ei mitään näistä äärimuotoinaan. Minä vain en pidä ääriajattelusta - oli sitten kyseessä politiikka, toimintamallit, ajattelutavat, uskonto tai mikä tahansa muu asia.

Pitäisi aina pyrkiä tutustumaan myös siihen näkökulmaan erilaisista asioista mikä ei tue omaa ajatusmaailmaa, näkemyksiä tai mahdollista agendaa. Se voi muuttaa omia näkemyksiä suuntaan tai toiseen, tai sitten vahvistaa niitä omia jo olemassa olevia näkemyksiä.

Oliko tällä blogilla mitään merkitystä tai tarkoitusta. En osaa sanoa. Päätä itse.